Olipas kovin kestnerimäinen tämä.
Robin Hood: Varkaiden ruhtinas (1991), 4/10
Vuosille 2007, 2013 ja 2024
Olipas kovin kestnerimäinen tämä.
Robin Hood: Varkaiden ruhtinas (1991), 4/10
Olipas tasapaksu. Tuntui, että paljon oli pitänyt kirjoista saada mahdutettua mukaan, ja siksi pituus oli vähän venähtänyt ja kerrontakin kärsi. Toisaalta, laadukas ohjaus on laadukasta ja kyllä tämän mielellään katsoi, varsinkin, kun elokuva oli audiovisuaalisesti upea.
Dyyni: Osa kaksi (2024), 6/10
Jännä kotimainen elokuva. Paikoin jopa absurdismiin vivahtava kokonaisuus, joka ei ole varsinaisesti hyvä, mutta katsomiskokemuksena mielenkiintoinen.
Annikan isää näytteli Kauko Helovirta (s. 21.10.1924)
Pilvilinna (1970), 4/10
Yllättävän paljon saa näemmä näistä lastenelokuvistakin tilastomerkintöjä.
Hirmuinen lumipallero (2021), 6/10
Ei ihmeellinen, mutta silti varsin hyvin otteessaan pitävä tarina. Miljöö ainakin oli itselleni tuore. Neeson on taas melkein klooniroolissa, mutta tällä kertaa lähes täysin draamaan painottuen. Ehkä ikä alkaa jo painaa häntäkin.
In the Land of Saints and Sinners (2023), 6/10
Jännä katsoa dokumentti aiheesta, josta olen katsonut parikin YouTube-esseevideota. YouTubessa osataan selvästi kertoa tarina tiiviimmin, mutta isolla yhtiöllä on enemmän rahaa ostaa oikeuksia kuviin ja videoihin, joten tässä on enemmän katsottavaa.
They Called Him Mostly Harmless (2024), 5/10
En kyllä millään meinaa tottua näihin Risto Räppääjä -elokuvien äänitehosteisiin.
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2010), 6/10
Kiva lasten lyhäri. Tämä oli suomalaisilla ääninäyttelijöillä, mutta voisihan tuon katsoa alkuperäisilläkin joskus.
The Gruffalo (2009), 7/10
Kokeilen ja katson, tuleeko tänä vuonna täyteen Helmetin elokuvahaaste. Ei välttämättä, sillä viime vuonna näin ainostaan 35 elokuvaa. Alku on kuitenkin vahva.
Barbie (2023), 6/10
Ihan mielenkiintoinen ja hyvällä maulla tehty dokumentti, jossa on myös sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Joku kai voisi luonnehtia tätä sanalla “lämminhenkinen”. Päättää sopivasti tämänkertaisen haasteeni 365 elokuvasta vuoden aikana.