Archive for the 'Etelä-Korea' Category

#342: If I Had a Heart (2013)

06.12.2013

8/10

IMDb | Movietron

Advertisements

#341: 괴물 (2006)

06.12.2013

Olihan se varsin erilainen monsterielokuva. Suosittelen katsomaan, niin tulee vähän perspektiiviä jenkkituotantoihin. Ei se silti tarkoita sitä, että elokuva olisi erityisen hyvä, tuskin tätä toistamiseen tulee katsottua.

6/10

IMDb | Movietron

#134: 인류멸망보고서 (2012)

02.06.2013

Keskimmäinen tarina oli selkeästi paras, mutta viimeinenkin oli idealtaan ihan jännä, toteutus vain jäi vähän vaisuksi. Ensimmäinen ei ollut oikeastaan millään tavalla omaperäinen, vaan jo useita kertoja aiemminkin nähty.

4/10

IMDb | Movietron

#20: 도둑들 (2012)

27.01.2013

Tällä kertaa Korean versio länsimaisesta elokuvasta, tarkemmin sanottuna Ocean’s <numero> -elokuvista. Vaikeaselkoinen (pääasiassa kielimuurin takia, teksitettynä katsottuna) ja liian pitkä, mutta yritystä sentään oli. Aasialaisten elokuvien helmasyntinä tuntuu olevan se, että hahmot jäävät erittäin etäisiksi, eikä koko elokuvaan tahdo saada länsimaiseen hahmopainotteiseen kerrontaan tottuneena mitään otetta.

5/10

IMDb | Movietron

#359: 텔 미 썸딩 (1999)

27.11.2007

Pääasiassa kelvollinen tunnelma, joskus jopa hyvä. Hahmot jäivät hieman etäisiksi, osittain ehkä kulttuurierojen ja käännösmuurin takia. Musiikin käyttö oli varsin oivallista. Kokonaisuutena ehkä hieman liian pitkä ja välillä hieman hidastempoinen.

6/10

IMDb | Elonet | Movietron

#350: Yesterday (2002)

20.11.2007

Periaatteessahan näitä aasialaisia elokuvia on aina mukava katsoa, sillä ne ovat vähintäänkin vaihtelua Hollywood-räiskintöihin. Toisaalta näissä on myös aina omat riskinsä. Kulttuurierot voivat tehdä elokuvasta sekavan tai jopa järjettömän, ja ymmärtämisessä on aina tekstityksen varassa. Siinä jää aina jotain pois.

Yesterdayn toiminta oli yksinkertaista, mutta näyttävää, joskin samalla myös epäuskottavaa. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi ja suurimman osan ajasta kerronta mateli, joistakin hyvistä ja tunnelmallisista kohtauksista huolimatta.

Kaikkinensa tämä oli elokuva, joka kyllä kiehtoi, mutta ei onnistunut pitämään otteessaan.

4/10

IMDb | Elonet | Movietron

#91: Oldboy (2003)

25.03.2007

Tämä leffa on ollut odottamassa oikeaa katseluhetkeä jo jonkin aikaa. Hyvään rakoon sen sitten katsoinkin.

Hienoa kuvausta ja tarinankerronta sekä loistavat musiikit. Välillä kohtaukset venyvät ehkä hieman liian pitkiksi, mutta senkin antaa kyllä anteeksi. Näin toisella katselukerralla juonen muisti ennen loppukohtausta, eikä sekään haitannut.

9/10

IMDb | Elonet