Archive for October, 2007

#319: Dodgeball: A True Underdog Story (2004)

31.10.2007

Nauratti yhä toisellakin katselukerralla. Ja mikä parasta, tässä ei ole pissakakkahuumoria! Pelkästään siitä voisi antaa melkein 5 tähteä.

8/10

IMDb | Elonet | Movietron

Advertisements

#318: 1408 (2007)

31.10.2007

Varsin hyvä tunnelma oli alkupuolella. Kauhu oli toimivaa ja näyttelijät vakuuttavia. Sitten homma kuitenkin ikään kuin lässähtää, ja sitä vain odottelee loppua. Loppuratkaisu olikin harvinaisen epäkekseliäs.

Vaikka elokuvan alun perusteella olisin saattanutkin ruveta lukemaan Stephen Kingin kirjoja, todisti loppu sen, mitä olen aina uumoillutkin ja minkä takia en niitä ole alkanut lukemaan: Kukaan monta tarinaa vuodessa julkaiseva ei voi onnistua luomaan kaikista tarinoistaan omaperäisiä, ja mahdollisten helmien etsiminen muiden joukosta ei todennäköisesti ole vaivan arvoista.

7/10

IMDb | Elonet | Movietron

#317: Resident Evil: Extinction (2007)

31.10.2007

Ai, tämäkin elokuvasarja on jo ehtinyt kolmanteen osaansa. No, mikäpä siinä, kyllä minulle aina kunnon zombimättö kelpaa. Jovovichin Millakin kun on ihan nättiä katseltavaa.

Toiminta oli ihan hienoa. Kuvaus ei oikein aina tahtonut pysyä perässä, mutta ihan riittävän näyttävää jälkeä sitä oli saatu aikaan. Välillä oli myös jotain outoja hidastuksia Jovovichin reisiin.

Valitettavasti edelliset osat eivät olleet minulla kovin tuoreessa muistissa, joten ne pienet mukana olleet juonielementit jäivät hieman hämäriksi. Tosin ei tätä katsoessa nyt ihan kvanttiteorian ymmärtämistäkään tarvitse: Zombit on tapettava, isot korporaatiot ja niiden kätyrit ovat pahoja ja muut vielä mahdollisesti elossa olevat hyviä. Supervoimat ja kloonit ovat myös ihan OK.

Juuri sitähän se on, mitä voi olettaakin: viihdyttävää räiskintää.

5/10

IMDb | Elonet | Movietron

#316: Katsastus (1988)

30.10.2007

Siinä ollaan taas suomalaisuuden ytimessä, osuvasti.

“Halipatsuipa. Mite olis parit nakit?” ja “Ota noi liinat pois pöydiltä, se voi tehä vielä sateen.”

9/10

IMDb | Elonet | Movietron

#315: Sniffer (2006)

29.10.2007

Onhan se, “vapaana kuin lintu” jne.

7/10

IMDb | Elonet | Movietron

#314: Lunch (2001)

29.10.2007

Ei ollut hauska, mutta lopputvisti nosti kuitenkin pisteitä.

4/10

IMDb | Elonet | Movietron | Katso itse

#313: Treasure Raiders (2007)

28.10.2007

Uhhuh, ennakkotiedot eivät olleet väärässä, se oli huono. Juoni oli mitätön, kerronta surkeaa ja näyttelijätkin toivottomia. Kaiken kruunasi tökerö, venäjänmurteinen englanti ja heikko musiikki/äänimaailma.

Luulisi, että David Carradine saisi Kill Billin jälkeen taas vähän parempiakin rooleja valittavakseen, mutta ei kai sitten. Onneksi sentään tässä oli Venäjän oma Arnold Schwarzenegger, Alexander Nevsky. Toivottavasti näemme hänet vielä tulevaisuudesta lähetetyn robotin roolissa.

2/10

IMDb | Elonet | Movietron

#312: A Force of One (1979)

24.10.2007

Sehän oli yllättävänkin hyvä. Ei siinä tietenkään mitään jännitystä tai omaperäistä ollut, mutta kyllä sen kuitenkin katsoi pahemmin kyllästymättä. Ehkä näitä 1970-luvun elokuvia näkee niin harvoin, että kulissit viehättävät.

Chuck Norris oli kovin nuori, eikä oikein näyttänyt Chuck Norrikselta. Kierrepotku kuitenkin sujui jo tässä läpimurtoelokuvassa.

4/10

IMDb | Elonet | Movietron

#311: Bab el hadid (1958)

21.10.2007

Klassikkoelokuvista ei elokuviin vihkiytymätön aina välttämättä tiedä, miksi ne oikeastaan ovat klassikoita. Siksipä minäkin joudun nyt arvailemaan.

Vastaavantyyppisiä elokuvia on kyllä tehty useitakin, joskaan ei välttämättä Egyptissä. Eikä ehkä tuohon aikaan, mutta minun on vaikea laittaa tätä aikajanalla muiden elokuvien rinnalle. Sen sijaan yhteiskunnallisesti elokuva tarjoaa mielenkiintoisen ajankuvan kehittyvästä, eli länsimaisemmaksi muuttuvasta Egyptistä (tai Kairosta nyt ainakin): Ammattiliittoja ja naisjärjestöjä perustetaan, ja köyhien maalaisten ja rikkaiden kaupunkilaisten kulttuurierot ovat selkeät.

Tarina on perinteinen, ehkä hieman yllätyksetön, mutta kuitenkin riittävän vankalla “rutiinilla” tehty. Elokuva on pohjimmiltaan film-noir-kolmiodraama, mutta mukana on myös komediallisia ja jopa musiikillisia elementtejä, jotka eivät kuitenkaan ehkä kulttuuri- ja aikakausieroista johtuen välity oikein. Tarinankerronta on tuon ajan (vastaaville länsimaisille) elokuville tyypillisen nykivää, mutta kuvaus ja äänimaailma ovat kohdallaan.

Kaikkinensa elokuva on kaltaiselleni muka-elokuvaharrastajalle mielenkiintoista, mutta nykyräiskintöjä rakastavalle varmasti tuskaisaa katseltavaa.

7/10

IMDb | Elonet | Movietron

#310: Stan Lee’s Mutants, Monsters & Marvels (2002)

21.10.2007

En nähnyt Kevin Smithin käyttävän valmiiksi kirjoitettuja kysymyksiä kertaakaan haastattelun aikana. Toki moinen on leikkauksilla ja kuvakulmilla mahdollista peittääkin, mutta toisaalta hän on itsekin kirjoittanut Marvelin sarjakuvia, joten ehkä hän todella tietää asiasta jotain…

Mielenkiintoinen haastattelu se oli, vaikka Stan Lee välillä sortuikin peri-Hollywood-tyyliin kehuskelemaan kaikkia maasta taivaisiin. Toki tämmöisiä dokumentteja katsoessa täytyy aina olla edes kiinnostunut aiheesta, sillä muuten moinen lätinä käy varmasti puuduttamaan. Keskustelua seuratakseen ei kuitenkaan tarvitse olla Smithin kaltainen fani.

6/10

IMDb | Elonet | Movietron