#1: Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984)

01.01.2007

Noniin, tästä se lähtee. Olisi ollut hienoa katsoa perinteinen uuden vuoden elokuva Illallinen yhdelle haasteen ensimmäisenä elokuvana, mutta se esitettiin jo aattona päivällä. Viisi minuuttia tämän vuoden puolella alkanut elokuva ei oikein sopinut aikatauluihin ja tänään päivemmällä tulleet elokuvat eivät ilman digiboksia täällä korvessa näkyneet, joten Uunolla oli aloitettava.

Uuno Turhapuro armeijan leivissä on sitä itseään. Spede-huumori kukkii ja logiikka ja realismi ovat kaukana. Elokuvallisesti kyseessä on vain sarja löyhästi toisiinsa liittyviä komediallisia kohtauksia, joiden välillä näytetään, jos näytetään, jonkinlainen siirtymä kohtauksesta toiseen. Yleensä kuitenkaan ei. Kuitenkin jokainen Uuno-elokuva saa naurahtamaan ainakin kerran, joten ei niitä aivan surkeinakaan voi pitää. Ja tämä on sentään hieman sieltä Uuno-elokuvien paremmasta päästä.

5/10

IMDb | Elonet

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: