Archive for the 'fantasia' Category
01.12.2007
Ihan mielellään tämän fantasiapätkän katsoi, vaikka se ei tavattoman omalaatuinen ollutkaan. Kai sitä tosiaan tarvitsee jotain “todellisuutta ihmeellisempää” välillä kokea, tai ainakin jotain, mihin uskoa. Mukavasti itseironiaa oli elokuvateollisuuden suuntaan myös heitetty.
7/10
IMDb | Elonet | Movietron
Posted in 2006, Yhdysvallat, draama, fantasia | 1 Comment »
19.10.2007
Fantasiaelokuvia tehdään liian vähän, hyviä vielä vähemmän. Vaikka tämä onkin perinteisempää roolipelifantasiaa, olisi siinä silti saanut olla mukana juonikin. Tai edes jonkinlainen kerronta. Näyttelijätyö oli keskiluokkaista, tunnelma kateissa ja tehosteidenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Tässä vain hypittiin kohtauksesta toiseen vailla loogisia siirtymiä tai juonenkuljetusta.
4/10
IMDb | Elonet | Movietron
Posted in 2005, Liettua, Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat, fantasia, toiminta | Leave a Comment »
17.10.2007
Olisihan sitä tietysti 300. haaste-elokuvan kunniaksi voinut katsoa jonkun hieman vähemmän kökön elokuvan, mutta samapa tuo.
Tarinankerronta oli surkeaa. Jos elokuvassa joku juoni oli, se jäi täysin pimentoon, sillä kohtauksesta toiseen hypittiin mielivaltaisesti, eivätkä itse kohtauksetkaan laadulla pilattuja olleet. No, mitäpä muuta sitä tietysti voisi odottaakaan, kun elokuva on tehty videopelin pohjalta, ja puikoissa on itse Uwe Boll.
2/10
IMDb | Elonet | Movietron
Posted in 2005, Saksa, Yhdysvallat, fantasia, toiminta | Leave a Comment »
01.09.2007
Hokkumus pokkumus, mukkelis makkelis, lissytys lässytys.
Yksi piste lopputaistelun tehosteista.
4/10
IMDb | Elonet
Posted in 2007, Cinola, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat, draama, fantasia, lasten, toiminta | Leave a Comment »
30.08.2007
En tiedä kuinka kauan tätä on harrastettu, mutta tuntuu, että viime vuosina klassikkosaduista on tehty yllättävänkin paljon eri versioita, sekä elokuvina että sarjakuvina. Eri versiolla tarkoitan nyt tässä oikeastaan kaikkea muuta kuin itse satua, tarinaa väännellään ja käännellään ja kirjoitetaan uusiksi. Eikä siinä mitään väärää ole, päinvastoin.
Tässäkin versiossa tarinasta on saatu perinteisestä varsin poikkeava. Hahmoihin on saatu mukavasti luonnetta ja yllätyksiä, joten en niitä ala tässä sen tarkemmin perkaamaan, tarina ne kertoo kuitenkin parhaiten. Tarina onkin saatu kursittua kasaan yllättävän hyvin kehysjuonen ansiosta, eikä yhden pienen tarinan kertaaminen useita kertoja häiritse ollenkaan.
Animaatio ei ole mitään päätä huimaavaa, mutta täysin riittävää tähän tarpeisiin. Musiikki tukee tarinaa melko hyvin ja luo sekin uusia pieniä vitsejä. Musikaalien vihaajana ylenpalttinen laulaminen on minulle aina hieman tuskaista, mutta tällä kertaa laulutkaan eivät juuri häirinneet. Vielä kun soppaan lisätään muutama kelvollinen sivuhahmo, saadaan kasaan oikein maukas keitto.
7/10
IMDb | Elonet
Posted in 2005, DVD, Yhdysvallat, animaatio, fantasia, komedia, lasten, rikos | Leave a Comment »
20.08.2007
“Kuka nyt lypsävän lehmän tappaisi,” on iso Hollywood-pomo miettinyt, kun on nähnyt edessään läjän paskaa, jonka päällä lukee Spider-Man 3. On lyönyt siihen sitten “Hyväksytty”-leiman ja laittanut “Tuotantoon”-kasaan.
Alussa kaikki on hyvin, mutta sitten alkaa siirappi. Heti perään tulee vähän kliseitä ja taistelu. Lisää siirappia ja toinen taistelu. Sitten Peteristä tulee emo ja asiaa juhlistetaan muutamalla kliseellä. Sitten… sitten Peteristä tulee Shaft. Tässä vaiheessa keskiverto katsoja on niin monttu auki, ettei ehkä huomaakaan, kuinka kankaalla vilahtaa taas pari klisettä. Mutta onneksi jäljellä on enää lopputaistelu, illan viimeiset kliseet ja reilu loraus siirappia. Vähäjärkisempikin tajuaa, ettei näistä aineksista mitään kakkua saa aikaan.
Elokuva kestää noin 2 tuntia 10 minuuttia, josta millään tasolla katsomisen arvoista on korkeintaan se 10 minuuttia. Katso siis elokuvan traileri ja tee kahden tunnin ajan jotain kehittävää. Opettele vaikka sanomaan “kaksi korttelia suoraan ja sitten vasemmalle” latinaksi, sillä eihän sitä koskaan tiedä, milloin vierasta kieltä joutuu käyttämään.
Tämä on näin lähellä valahtaa klassikkopaskan puolelle, mutta oli se Venomin kuolonkoraus kuitenkin sen verran nätti, että taidan jättää tämän vain paskan tasolle.
2/10
IMDb | Elonet
Posted in 2007, Cinola, Yhdysvallat, draama, fantasia, science fiction, toiminta | Leave a Comment »
04.08.2007
Hieman parempi jo, tarinankerronta oli sujuvampaa ja kohtaukset jouhevampia. Faneille tämä on silti edelleen tarkoitettu.
4/10
IMDb | Elonet | Katso itse
Posted in 2006, Japani, Yhdysvallat, draama, fantasia, trilleri | Leave a Comment »