Archive for the 'Etelä-Korea' Category

#359: 텔 미 썸딩 (1999)

27.11.2007

Pääasiassa kelvollinen tunnelma, joskus jopa hyvä. Hahmot jäivät hieman etäisiksi, osittain ehkä kulttuurierojen ja käännösmuurin takia. Musiikin käyttö oli varsin oivallista. Kokonaisuutena ehkä hieman liian pitkä ja välillä hieman hidastempoinen.

6/10

IMDb | Elonet | Movietron

#350: Yesterday (2002)

20.11.2007

Periaatteessahan näitä aasialaisia elokuvia on aina mukava katsoa, sillä ne ovat vähintäänkin vaihtelua Hollywood-räiskintöihin. Toisaalta näissä on myös aina omat riskinsä. Kulttuurierot voivat tehdä elokuvasta sekavan tai jopa järjettömän, ja ymmärtämisessä on aina tekstityksen varassa. Siinä jää aina jotain pois.

Yesterdayn toiminta oli yksinkertaista, mutta näyttävää, joskin samalla myös epäuskottavaa. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi ja suurimman osan ajasta kerronta mateli, joistakin hyvistä ja tunnelmallisista kohtauksista huolimatta.

Kaikkinensa tämä oli elokuva, joka kyllä kiehtoi, mutta ei onnistunut pitämään otteessaan.

4/10

IMDb | Elonet | Movietron

#91: Oldboy (2003)

25.03.2007

Tämä leffa on ollut odottamassa oikeaa katseluhetkeä jo jonkin aikaa. Hyvään rakoon sen sitten katsoinkin.

Hienoa kuvausta ja tarinankerronta sekä loistavat musiikit. Välillä kohtaukset venyvät ehkä hieman liian pitkiksi, mutta senkin antaa kyllä anteeksi. Näin toisella katselukerralla juonen muisti ennen loppukohtausta, eikä sekään haitannut.

9/10

IMDb | Elonet