Archive for the 'elämänkerta' Category

#334: Ed Wood (1994)

10.11.2007

Kyllähän Ed Wood tribuuttinsa ansaitsee, mutta olisi se saanut olla parempikin. Tiedä sitten, mitä oikeasti oli yritetty, mutta jotenkin homma taisi epäonnistua. Elämänkertana toki mielenkiintoinen.

5/10

IMDb | Elonet | Movietron

#301: Bonnie and Clyde (1967)

19.10.2007

Epäröin kutsua itseäni elokuvaharrastajaksi, sillä olen nähnyt liian harvan klassikkoelokuvan. Siispä tämäkin oli näkemättä tähän asti.

Elokuvan tunnelma oli hyvä. Etelävaltioiden maisemat, vanhat autot ja bluegrass toimivat loistavasti. Muuten musiikiton taustakin korosti kohtauksia, henkilöitä ja tarinaa sopivasti. Kuvaus oli hienoa, vaikka en olekaan tottunut aivan noin katkonaiseen kerrontaan.

Arvosana pyöri siinä neljän-viiden tähden vaiheilla koko elokuvan, mutta loppukohtaus nosti elokuvan kirkkaasti parempaan kastiin.

9/10

IMDb | Elonet | Movietron

#152: Surviving Picasso (1996)

03.06.2007

Tylsä. Kohtauksissa ei ollut mitään järkeä, eivätkä ne liittyneet toisiinsa millään tavalla. Tarinankerronnan puutteet saivat aikaan sen, että koko elokuva tuntui kaikkea muuta kuin realistiselta.

3/10

IMDb | Elonet

#49: Walk the Line (2005)

13.02.2007

Ainoastaan musiikki ja elämä tarinan takana pitivät elokuvaa pinnalla, muuten tämä on nähty jo monesti. Oli se silti parempi kuin pelkäsin.

6/10

IMDb | Elonet