Archive for the 'DVD' Category

#351: Sånger från andra våningen (2000)

21.11.2007

Surrealistista kerrontaa, upeaa kuvausta ja mustaa huumoria. Loistava kokonaisuus, joka kiehtoo jo pelkällä erikoisuudellaan, puhumattakaan yhteiskuntakommentaareillaan.

Paikallaan oleva kamera luo hienon tunnelman, jota erinomainen musiikki vain korostaa. Ei varmasti uppoa MTV-sukupolveen, mutta taide-elokuvia arvostaville kyllä. Aivan kaikkea, mitä tässä kenties yritettiin sanoa, en varmasti ymmärtänyt.

9/10

IMDb | Elonet | Movietron

#346: The Octagon (1980)

16.11.2007

Jahas :)

Norrisin kuiskailuajatukset ja viitalliset ninjat ainakin naurattivat. Alkupuolella musiikkikin aiheutti hilpeyttä, mutta elokuvan kuluessa siihenkin kai tottui.

Yksi sivutissi oli.

5/10

IMDb | Elonet | Movietron

#323: The Jack Bull (1999)

03.11.2007

The Jack Bull sijoittuu hieman myöhempään ajanjaksoon kuin lännenelokuvat yleensä, ja myös hieman tavanomaisesta poikkeavalle alueelle. Selvä lännenelokuva se silti on, tunnelmaltaan ja toiminnaltaan.

Roolisuoritukset olivat hyviä. John Cusack oli ehkä hieman vaisu, mutta toisaalta John Goodman teki erinomaista työtä. Tarina eteni hyvin, ja tunnelma säilyyn loppuun saakka. Hyvä perusvankka elokuva, mutta ei mikään mestariteos.

6/10

IMDb | Elonet | Movietron

#312: A Force of One (1979)

24.10.2007

Sehän oli yllättävänkin hyvä. Ei siinä tietenkään mitään jännitystä tai omaperäistä ollut, mutta kyllä sen kuitenkin katsoi pahemmin kyllästymättä. Ehkä näitä 1970-luvun elokuvia näkee niin harvoin, että kulissit viehättävät.

Chuck Norris oli kovin nuori, eikä oikein näyttänyt Chuck Norrikselta. Kierrepotku kuitenkin sujui jo tässä läpimurtoelokuvassa.

4/10

IMDb | Elonet | Movietron

#282: The Island (2005)

05.10.2007

Visuaalisesti aika nätti, mutta kerronta hieman töksähteli. Tulevaisuuden kuvaus oli onnistunutta, paljon pieniä yksityiskohtia.

7/10

IMDb | Elonet | Movietron

#271: Brokeback Mountain (2005)

27.09.2007

En pidä draamoista, enkä ole pitkään aikaan pitänyt Oscar-voittaneita leffoja juuri minään, joten kynnys tämän katsomiseen oli aika suuri.

Ensimmäiset 30 minuuttia sitä vain odotteli, että milloin homohommat alkavat. Sen jälkeen sitä vain odotteli, että milloin elokuva loppuu. Eihän tämä nyt mikään surkea leffa ollut, mutta ei kyllä juurikaan noussut keskinkertaisuuden suostakaan. Lopussa sitä kuitenkin pelattiin tunteilla sen verran lahjakkaasti, että arvosana nousi yhden tähden verran.

7/10

IMDb | Elonet | Movietron

#270: Sin City (2005)

26.09.2007

Visuaalisesti aivan järkyttävän upea. Visuaalisuuden hienouden ymmärtämiseksi tosin pitää ymmärtää, että tämä pohjautuu sarjakuvaan, jolloin osa viehätyksestä on yksittäisten ruutujen etsiminen kuvavirrasta. Toki liikkuvista kuvistakin on saatu kovin hetkittäisiä ja lähes tuntuu kuin kamera pannaisi sarjakuvaa ruutu kerrallan.

Näyttelijätkin hoitivat roolinsa hienosti, myös Jessica Alba. Elokuvan ainut pieni ongelma oli episodimaisuus, joka kuitenkin karisi sekin, kun lopussa langat kerättiin jälleen yhdeksi vyyhdiksi.

9/10

IMDb | Elonet | Movietron

#265: Silver (1999)

20.09.2007

Takashi Miike yhdistelee usein leffoissaan useita eri teemoja tai tyylilajeja. Tässä hän yhdistää toiminnan ja erotiikan.

Elokuva alkaa hämärällä filosofiapätkällä, jossa vilahtavat ensimmäisen kerran päähenkilön tissit. Sitten siirrytään lapsenmieliseen moottorisahamurhaajaan, joka on juuri tappanut päähenkilön perheen. Hypätään ajassa kolme vuotta eteen päin, ja päähenkilö kutsutaan mukaan lain yläpuolella toimivaan hallituksen organisaatioon, joka ilmeisesti pyrkii kitkemään kaikki epämiellyttävät tahot, joihin lain koura ei yllä. Peitetarinaksi on valittu naisten wrestling-ryhmä, joka kiertelee ympäri Japania pitämässä näytöksiä. Kosto – mikä ihana tekosyy.

Tämä on varmaan ollut televisiosarjan pilottijakso, sillä elokuva päättyy 76 minuutin kohdalla kesken kohtauksen. Sitä ennen ehditään kuitenkin pistää päiviltä S/M-domina ja hänen kätyrinsä (yksi iskemällä nyrkillä reikä päähän!), sekä tutustua salaperäiseen Viper’s Nest -organisaatioon, jonka tikkoja viskovaan käsikassaraan päähenkilö ehtii jo ehkä hieman ihastuakin. Sopivissa kohdin esitellään päähenkilön uhkeita tissejä.

Elokuvassa on useita hienoa kohtauksia, mutta valitettavasti tarinankerronta ei oikein pelaa. Kohtauksesta toiseen siirrytään sen kummemmin asiaa ajattelematta, joten elokuva ei oikein onnistu luomaan mukaansa tempaavaa tunnelmaa. Sen sijaan Miike-faneille elokuva tarjoaa toinen toistaan nautinnollisempia kohtauksia.

Tämä on taas näitä vaikeasti arvosteltavia elokuvia. Toisaalta tämä on täyttä kalkkunaa, toisaalta hyvää juuri outoutensa takia. Yksi arvosana on kuitenkin pakko antaa, joten annetaan jotain siltä väliltä.

4/10

IMDb | Elonet | Movietron

#264: 超級計劃 (1993)

19.09.2007

Hong Kongissa tehdään kaikki hieman eri tavalla. Elokuvan alkutekstit näytetään taistelukohtauksen aikana ja 10 minuutin kohdalla tulee montaasi. Sitten elokuva alkaa. Jackie Chan on puettu naisek.. Eikun eihän se omituista olekaan.

Kaikesta toki huomaa, että kyse on hongkonglaisesta elokuvasta. Efektit ovat efektejä, eikä niitä juuri edes yritetä peitellä: Takaa-ajokohtauksesta huomaa selvästi, että kuvaa on nopeutettu ja tulvakohtauksessa vain pienoismalli on kastunut ja hyvikset juoksevat sinisen taustan edessä. Aseillakin räiskitään vähän minne sattuu, paukkupanokset laulavat ja poliiseillakin on vain kuudestilaukeavat, ilmeisesti vain siksi, että panokset loppuisivat mahdollisimman nopeasti ja päästäisiin itse asiaan, eli taisteluihin.

Taistelut ovat tuttua huttua honkkarielokuvien ystäville. Koreografia on nykivää ja kulmikasta, jotta kaikki varmasti ehtisivät nähdä, miten kuviot menevät. Mukaan on jopa otettu klassiset pölyävät tossut, joilla pahiksia potkitaan. Mutta mikäs siinä, sillä jälki on joka tapauksessa huomattavasti näyttävämpää kuin monessa viimeisen päälle viilatussa jenkkirainassa. Ilo tätä on katsella, vaikka juoni ei niitä elokuvahistorian mukaansatempaavimpia olekaan.

Ja tämänkin kokemuksen minulle tarjosi Anttilan ale-kori. 2 eurolla.

7/10

IMDb | Elonet | Movietron

#259: Alfie (2004)

13.09.2007

Onhan näitä nähty. Parempiakin.

5/10

IMDb | Elonet | Movietron