Archive for the 'dokumentti' Category
21.10.2007
En nähnyt Kevin Smithin käyttävän valmiiksi kirjoitettuja kysymyksiä kertaakaan haastattelun aikana. Toki moinen on leikkauksilla ja kuvakulmilla mahdollista peittääkin, mutta toisaalta hän on itsekin kirjoittanut Marvelin sarjakuvia, joten ehkä hän todella tietää asiasta jotain…
Mielenkiintoinen haastattelu se oli, vaikka Stan Lee välillä sortuikin peri-Hollywood-tyyliin kehuskelemaan kaikkia maasta taivaisiin. Toki tämmöisiä dokumentteja katsoessa täytyy aina olla edes kiinnostunut aiheesta, sillä muuten moinen lätinä käy varmasti puuduttamaan. Keskustelua seuratakseen ei kuitenkaan tarvitse olla Smithin kaltainen fani.
6/10
IMDb | Elonet | Movietron
Posted in 2002, TV, Yhdysvallat, dokumentti | Leave a Comment »
24.09.2007
Mietinkin pätkän aikana, että “Tämän tyyppisiä näkee nykyään Internetissä aika paljon,” eikä ihme, sillä niin vain tämänkin pätkän lopussa oli URL-osoite. En sitä kuitenkaan tähän laita, sillä se ei näemmä enää ole käytössä.
Monet netin vastaavat lyhytelokuvat ovat kuitenkin tätä parempia. Tämän ongelma oli hienoinen epämääräisyys: Mitä oikeastaan haluttiin sanoa? Jotain juutalaisista, sen verran tajusin. Kerrontatapa oli kuitenkin kohtalaisen viihdyttävä, ja lopun rutistus pelasti paljon.
6/10
IMDb | Elonet | Movietron
Posted in 2005, TV, Yhdysvallat, dokumentti, lyhytelokuva | Leave a Comment »
16.09.2007
Tarpeeksi lyhyt, mutta toisaalta varsinainen pointti on hieman liian epäselvästi ja nopeasti esitetty, että kaikki sitä välttämättä huomaisivat.
7/10
IMDb | Elonet | Movietron | Katso itse
Posted in 2007, Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat, dokumentti, lyhytelokuva | Leave a Comment »
04.08.2007
Vähänkään autoista pitäville taattua Top Gear -mannaa. Itse hiljattain Yhdysvalloissa autoilleena sain muutamat röhönaurut ehkä ylimääräistä.
5/10
IMDb | Elonet | Katso itse
Posted in 2006, Yhdistynyt kuningaskunta, dokumentti | Leave a Comment »
23.06.2007
Erittäin mielenkiintoinen ja valaiseva.
8/10
IMDb | Elonet | Katso itse
Posted in 2006, Yhdistynyt kuningaskunta, dokumentti | Leave a Comment »
22.06.2007
Muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta pääasiassa ei-yhdysvaltalaiselle jo entuudestaan tuttua huttua. Loppupuolella latistuu suorastaan yleiseksi lätinäksi, mutta parantaa sitten aivan lopussa vielä otetta palaamalla varsinaiseen aiheeseenkin. Hyvä tietysti, että tämmöisiä dokumentteja tehdään.
5/10
IMDb | Elonet | Katso itse
Posted in 2005, Yhdysvallat, dokumentti | Leave a Comment »
04.03.2007
Sattuipa maagiseksi 69. elokuvaksi dokumentti geishoista. 52 minuutissa ehtii tietenkin vain raapaista aiheen pintaa, mutta sveitsiläistuotanto kerronnan taustalla kuitenkin varjeli katsojaa periamerikkalaiselta ääliömäiseltä selittämiseltä ja ylimielisyydeltä.
Linkki historiasta nykypäivään saatiin muodostettua ja kerrottiinpa siinä se olennaisinkin, eli että geishoilla ei sinällään ole mitään tekemistä tuon maagisen luvun kanssa. Se lopullinen imu kuitenkin jäi puuttumaan.
6/10
IMDb | Elonet
Posted in 2004, Sveitsi, TV, dokumentti | Leave a Comment »