Archive for the '1999' Category

#359: 텔 미 썸딩 (1999)

27.11.2007

Pääasiassa kelvollinen tunnelma, joskus jopa hyvä. Hahmot jäivät hieman etäisiksi, osittain ehkä kulttuurierojen ja käännösmuurin takia. Musiikin käyttö oli varsin oivallista. Kokonaisuutena ehkä hieman liian pitkä ja välillä hieman hidastempoinen.

6/10

IMDb | Elonet | Movietron

#323: The Jack Bull (1999)

03.11.2007

The Jack Bull sijoittuu hieman myöhempään ajanjaksoon kuin lännenelokuvat yleensä, ja myös hieman tavanomaisesta poikkeavalle alueelle. Selvä lännenelokuva se silti on, tunnelmaltaan ja toiminnaltaan.

Roolisuoritukset olivat hyviä. John Cusack oli ehkä hieman vaisu, mutta toisaalta John Goodman teki erinomaista työtä. Tarina eteni hyvin, ja tunnelma säilyyn loppuun saakka. Hyvä perusvankka elokuva, mutta ei mikään mestariteos.

6/10

IMDb | Elonet | Movietron

#265: Silver (1999)

20.09.2007

Takashi Miike yhdistelee usein leffoissaan useita eri teemoja tai tyylilajeja. Tässä hän yhdistää toiminnan ja erotiikan.

Elokuva alkaa hämärällä filosofiapätkällä, jossa vilahtavat ensimmäisen kerran päähenkilön tissit. Sitten siirrytään lapsenmieliseen moottorisahamurhaajaan, joka on juuri tappanut päähenkilön perheen. Hypätään ajassa kolme vuotta eteen päin, ja päähenkilö kutsutaan mukaan lain yläpuolella toimivaan hallituksen organisaatioon, joka ilmeisesti pyrkii kitkemään kaikki epämiellyttävät tahot, joihin lain koura ei yllä. Peitetarinaksi on valittu naisten wrestling-ryhmä, joka kiertelee ympäri Japania pitämässä näytöksiä. Kosto – mikä ihana tekosyy.

Tämä on varmaan ollut televisiosarjan pilottijakso, sillä elokuva päättyy 76 minuutin kohdalla kesken kohtauksen. Sitä ennen ehditään kuitenkin pistää päiviltä S/M-domina ja hänen kätyrinsä (yksi iskemällä nyrkillä reikä päähän!), sekä tutustua salaperäiseen Viper’s Nest -organisaatioon, jonka tikkoja viskovaan käsikassaraan päähenkilö ehtii jo ehkä hieman ihastuakin. Sopivissa kohdin esitellään päähenkilön uhkeita tissejä.

Elokuvassa on useita hienoa kohtauksia, mutta valitettavasti tarinankerronta ei oikein pelaa. Kohtauksesta toiseen siirrytään sen kummemmin asiaa ajattelematta, joten elokuva ei oikein onnistu luomaan mukaansa tempaavaa tunnelmaa. Sen sijaan Miike-faneille elokuva tarjoaa toinen toistaan nautinnollisempia kohtauksia.

Tämä on taas näitä vaikeasti arvosteltavia elokuvia. Toisaalta tämä on täyttä kalkkunaa, toisaalta hyvää juuri outoutensa takia. Yksi arvosana on kuitenkin pakko antaa, joten annetaan jotain siltä väliltä.

4/10

IMDb | Elonet | Movietron

#198: George Lucas in Love (1999)

04.07.2007

Toimivaa parodiaa.

7/10

IMDb | Elonet

#176: Please! (1999)

22.06.2007

Hienoa ja ammattitaitoista jälkeä, mutta loppuratkaisu ei ollut kovinkaan omaperäinen.

7/10

IMDb | Elonet

#112: Austin Powers: The Spy Who Shagged Me (1999)

13.04.2007

Vieläkin kehnompaa kierrätystä. Mutta oli siinä Willie Nelson.

4/10

IMDb | Elonet

#64: The Astronaut’s Wife (1999)

03.03.2007

Jälleen kerran: idea oli hyvä. Tällä kertaa tosin elokuvan kuvaus ei sitä luvannut, minkä takia koko pätkä meinasi jäädä näkemättä.

Hyvästä ajatuksesta huolimatta jännytystä ei kuitenkaan tahtonyt löytyä ja draama oli yliampuvaa. Sinällään näyttelijät hoitivat hommansa hyvin, jopa erinomaisesti, heille vain oli kirjoitettu epäuskottavat roolit. Äänen dynamiikkakin oli ärsyttävän vaihtelevaa, ei tunnelmaa niin luoda, että suurin osa ajasta pitää ponnistella, että saa vuorosanoista selvää ja sitten kaksi kertaa elokuvan aikana räjäytetään kaiuttimet irti.

Pari hyvää kohtausta oli kuitenkin saatu luotua, vaikka toise niitä en välttämättä tahdokaan nähdä.

6/10

IMDb | Elonet

#35: Sonnenallee (1999)

03.02.2007

Alku hieman tökki, todennäköisesti kulttuurierojen takia. Hieman on vaikea samaistua 70-luvun Saksan kansalaisiin. Kyllä se siitä kuitenkin sitten lähti ja ihan katsottavaksi kehittyi.

5/10

IMDb | Elonet